Viime blogitekstin viimeiset sanat olivat kuin enne. Toiveikkaasti suhtauduimme jatkoon vielä viime viikolla. Ikkunoiden piti myöhästyä vain viikon tai pari, mutta nyt näyttää siltä, että ikkunat ja ovet tulevat vasta kuukauden alkuperäistä myöhemmin. Syksyn sateet ja kylmyys alkavat vaikuttaa talossa, ja lattialämmitys olisi pian hyvä saada toimimaan, että laatta kuivuisi. Neuvottelut ikkunatoimittajan kanssa jatkuvat, sillä kaiken piti olla selvää, kun keväällä asioista sovittiin.
Muuten kaikki sujuu mallikkaasti. Harmi vain, että niin moni asia riippuu ikkunoista. Muutimme alkuperäistä suunnitelmaa siten, että teemme jo lopullisia seinäpintoja niin paljon kuin pystymme nopeuttaaksemme työtä. Myös takka muurataan jo lähiaikoina.
Autokatos valmistui myös viime ja tämän viikon aikana, koska nyt oli sopiva hetki tehdä sitä - ikkunoita odotellessa. Viikonlopputyönä viimeistelimme talon ulkomaalaukset räystäiden alla, samoin kuin autokatoksen räystäiden alla.
Onneksi räystäskourut tulivat viime viikolla, sillä nyt vettä on tullut monena päivänä. Luonto tietysti kaipasikin jo vettä, mutta itsestä pitkän kuuman kesän loppuminen tuntuu todella haikealta. Myös rakentaminen kesän lämmössä ja valossa on ollut vaivatonta. Nyt kaikki pitää suojata tuulelta ja sateelta. Ja kun ei ole niitä ikkunoita...
Muutamat viimeiset sisustusjututkin on tullut valittua. Vähän tapetteja makuuhuoneisiin, tummaa maalia yhteen olohuone-keittiön seinään ja sisustuslevyä yläkerran mataliin seiniin.
Kaikki onkin hyvä olla valmiina, sillä kun ikkunat saadaan asennettua, laitetaan iso vaihde silmään ja rysäytetään sisustus niin nopeasti kuin ikinä pystytään. Sitä odotellessa pientä pakkolomaa.